BUCK JONES & HIS
RHYTHM RIDERS /
LONESTAR COWBOYS
7"Crazy chicken boogie (Jones/Holliday) /
Tonight (Jones)
Soittajat: Jari "Buck Jones" Salminen (g + voc), Jukka
'Mercy' Merisaari (dr), Matti 'Kid Carroll' Karttunen (b),
Alpo "Colonel" Hakala (g)
Äänityspaikka ja aika: Kesäkuu 1979, Microvox Studio,
Lahti
Tuottaja:Kari "Johnny Flight" Heimonen
Äänittäjä: Kari "Johnny Flight" Heimonen
Kannet: Kannen kuva Ted (Fred?) Ohert
Listasijoitukset: -
EMI 1980 9 C 006-282460
Syyskuussa 1979 Suosikin 5 henkinen Jukebox-jury vetäjänään Tapani Ripatti arvosteli Buck
Jones esikoisen 29+ pisteen arvoiseksi, mm. näin:
Atik Ismail: "Rock-a-billy boogie oogie boogie. Shake to left shake to the right boogie billy oogie" 2-
Ripatti: "Hyvä, kun tekevät näitä ja näin syövät toinen toisensa ulos markkinoilta. Ehkä piakkoin on jäljellä vain tyylistä todella pitävät yhtyeet ja markkinakojujen koristeet ovat pudonneet pihalle. Yksi lammas suuresta laumasta. Kyllä tätä laumaa joku tarvitsee." 7+ (Suosikki, Jukebox Jury 8/79)
Seppo Elonen ilahtui turkulaisten debyyttisinkusta, Blues News 6/79:
"Buck Jonesin yhtye Turun suunnalta on uusin tulokas rockabillyrintamalla. Ensisingle paljastaa yhtyeen, joka on löytänyt tyylin ytimen niin hyvin, että pystyy antamaan Tigerseille oppitunnin siitä, miten rockabilly-yhtye svengaa. Tiettyä amatöörimäisyyttä porukassa vielä on, mutta sehän katoaa ajan myötä, eikä tietty osa siitä ole koskaan pahitteeksi rutinoitumisen vastapainoksi. Syksyn kiinnostavin tulokas.
PS. "Crazy chicken boogie" on eri versio kuin yhtyeen tulevalla LP:llä." (Seppo Elonen, Blues News 6/79)
7" Rockabilly fever (Jones) /
Washmachine boogie (Browning)
Soittajat: Jari "Buck Jones" Salminen (g + voc), Jukka
'Mercy' Merisaari (dr), Matti 'Kid Carroll' Karttunen
(b, man, v, g, voc), Mikko "Farmer John" Linnanmäki (g)
Leif "Wock-a-billy Wayne" Vaine (Skiffle)
Äänityspaikka ja aika: 1980, Microvox Studio, Lahti
Tuottaja: Kari "Johnny Flight" Heimonen
Äänittäjä: Kari "Johnny Flight" Heimonen
Kannet: SS-Studios
Listasijoitukset: -
Rebel 1980 - Bucks 001
Samainen Juke-Box Jury, antoi pisteitä tulevan Explosive Rockabilly-LP:n "hittibiisille" 12 1/2 pistettä. Raadissa mukana myös Aikka Hakala! Ajankohtana heinäkuu 1980.
Aikka: "Heimosen olohuonesoundia. Liikaa yritetty saada fiilistä. Laulaja ampuu yli..." 5 -
Ripatti: "Huomattavasti edellistä parempi (Danny & the Thunders), mitähän nämä ovat kun edelliset olivat suomen Rock-kuninkaita. Kuitenkin toteaisin samaa kuin edelliseen, ei ole vielä sitä, vaikka sen nimi olisikin rockabilly." 5 -
(Suosikki, Jukebox Jury 7/80)
12"
Everybody rockin tonight-EPIs the blue moon still shining (Monroe) /
Night train to Memphis (Owen/Marvin/Beasley) /
Backseat boogie (Sikorski/Winski) /
Everybodys rockin tonight (Coleman/Taylor/Zario)
Soittajat: Jari "Buck Jones" Salminen (g + voc), Jukka
'Mercy' Merisaari (dr), Matti 'Kid Carroll' Karttunen
(b, man, v, g, voc), Mikko "Farmer John" Linnanmäki (g),
Leif "Wock-a-billy Wayne" Vaine (Skiffle)
Äänityspaikka ja aika:
Tuottaja: Kari "Johnny Flight" Heimonen
Äänittäjä: Kari "Johnny Flight" Heimonen
Kannet: Ola / SS-Studios
Listasijoitukset: -
Rebel 1980 - Bucks 02
Seppo Elonen, Blues News 2/1982:
"...Jonesin toinen LP kaatui siis ennenmuuta surkeaan kappalevalikoimaansa. Jotakin tuotaaja siitä sittenkin taisi ottaa opikseen, koska seuraavana julkaistulla EP:llä ei ole yhtään omaa sävellystä. Lähtökohdat ainakin siltä osin ovat siis lupaavat. Avausraitaa ei kuitenkaan tarvitse kuunnella kovinkaan pitkälle kun oivaltaa, että tämäkin levy kaatuu tuotantoonsa. Kappale alkaa pehmeällä akustisella mandoliinilla, jonka taakse räiskitään kovia ja kireitä sähkökitaran sointuja. Kontrasti on viiltävä ja osoittaa täydellistä ammattitaidon ja tyylitajun puutetta. Yhtye on muuten sama kuin edellisten levyjen Rhythm Riders laajennettuna kahdella uudella muusikolla. Ja koska alkuperäisessä yhtyeessä oli pari hyvää muusikkoa, niin tietyltä osin tätäkin levyä voi kuunnella."
LP-LEVYT
Buck
Jones & his Rhythm
Riders: Crazy
Chicken Boogie
Soittajat: Jari "Buck Jones" Salminen (g + voc), Jukka
'Mercy' Merisaari (dr), Matti 'Kid Carroll' Karttunen (b),
Alpo "Colonel" Hakala (g)
Äänityspaikka ja aika: Kesäkuu 1978, Microvox Studio,
Lahti
Tuottaja:Kari "Johnny Flight" Heimonen
Äänittäjä: Kari "Johnny Flight" Heimonen
Kannet:
Listasijoitukset: -
EMI 1979 9C 062-38348 LP
A)
1. Hey Mr. Sam Phillips (Fox)
2. Pink and Black (Fisher)
3. Two timin' Lucy (Jones/Holliday)
4. Picking my chicken (Jones/Holliday)
5. Rockin' Daddy (Fisher)
6. Let's go boppin' tonight (Ferrier/Shuler)
7. You're the cause fof it all
B)
1. Crazy Chicken Boogie (Jones/Holliday)
2. Ain't she sweet (Ager/Yellen)
3. Real hot hen (Jones/Holliday)
4. Drinkin'wine spo-dee-o-dee(McGhee-Williams)
5. Bar-B-Q (Jones-Holliday)
6. Rhythm Boogie (Jones-Holliday)
7. One horse town (Jones-Holliday)
Suosikki-lehden LP-arvostelija "Väinämöinen" arvosteli Marraskuussa 1979 levyn seuraavasti:
"Rytmiratsastajat on tehnyt rämäkän rock-a-billy-lp:n, kappaleet ovat järjestäen tuollaisia nopeatempoisia hillbilly rokkeja. Musiikki kulkee jo niin lähellä kantria, että varsinaisen rocknimikkeen käyttäminen on jo vähän kyseenalaista. Hyvin rytmipojat klaaraavat tämän tyyli karikot, parhaimmilaan musiikki jopa svengaa, kakkospuolella alkaa jo esiintyä lievää monotomisuuden häivää. Mukana on pari vanhaa juttua- melko tarkkaan on näemmä kuunneltu Gene Vincentin tulkinta sävelmästä Ain't she sweet, vähemmän onnistunut on sen sijaan tulkinta rhyth & blues -numerosta Drinkin' wine spo-de-o-dee.
Uskollisesti tyylin mukaan tehtyä, parhaimmillaan hyvin purevaa tavaraa." (Suosikki, Väinämöinen, 11/79)
Blues News-lehden Seppo Elonen innostui yhtyeen ensilevystä lehden numerossa 5/79:
"Pitihän se arvata, että kun tarpeeksi kauan odottaa, niin Suomestakin putkahtaa jostain esiin porukka, joka todella osaa soittaa rockabillyä.Buck Jones ryhmineen Turun suunnalta todistaa tämän esikois-LP:llään. Se että pojat todella osaavat rockabillynsa, ei merkitse sitä, että kyseessä olis jokin tyylinsä loppuun asti hionut ja taitonsa maksimoinut yhtye, kaukana siitä. Yhtyeestä ja levyltä on helppo osoittaa tiettyjä puutteita. Suurin puute on se, että kumpikaan laulusolisti ei ole (vielä) erityisen vakuuttava. Laulusta puuttuu aggressiivisuutta, vivahteita ja englannin ääntäminenkin on puuttellista. Kitaristin muuten mukava kuviot tahtovat toistaa itseään. Pystybasso tuo soundiin aitoutta, mutta toistaiseksi siinä on hieman töksähtelevä ääni ja kielten napsuttelu eli släppäyksen puute vähentää sen merkitystä yhteiskokonaisuuden kannalta.
Positiiviset piirteet ovat kuitenkin paljon tärkeämmät. Pojat ovat saaneet otteen tyylistä ja yhtye todella svengaa, rentous ja soittamisen ilo on selvästi kuultavissa levyltä. Suurin kiitos lankea erinomaiselle rumpalille, joskin Buck Jonesin kitaralla on tärkeä osuus svengin synnyssä. Hyvä merkki on myös se, että puolet LP:n kappaleista on yhtyeen omia sävellyksiä. Musiikillisesti rockabilly-yhtyeenä tämä porukka on selvästi parempi kuin Teddy & the Tigers, joka nykyisessä kokoonpanossa ei ilmeisesti koska pystymään todella merkittäviin saavutuksiin. Toisaalta Teddy on kyllä parempi laulaja kuin kumpikaan Buck Jonesin solisteista. Nämä kaksi kun yhdistäisivät voimansa, niin siitä syntyisi jo jotain. Sitä odotellessa voitte hankkia tämän levyn joka on vähintään yhtä antoisaa kuin osa LP:lle yltäneiden brittiyhtyeiden tuotteissa."
Buck
Jones
&
His Rhythm Riders: Explosive Rockabilly
Soittajat: Jari "Buck Jones" Salminen (g + voc), Jukka
'Mercy' Merisaari (dr), Matti 'Kid Carroll' Karttunen
(b, man, v, g, voc), Mikko "Farmer John" Linnanmäki (g),
Leif "Wock-a-billy Wayne" Vaine (Skiffle)
Äänityspaikka ja aika: Syksy 1979 ja kevät 1980,
Microvox Studio, Lahti
Tuottaja: Kari "Johnny Flight" Heimonen
Äänittäjä: Kari "Johnny Flight" Heimonen
Kannet: SS-Studios / Rockabilly Rebel Oy
Listasijoitukset: Elokuu 1980: 28. / Syyskuu 1980: 16.
Rebel 1980 - Rolls 001
All songs by Buck Jones
A)
1. Rockabilly Fever
2. Johnny Flight Boogie
3. Be boppin baby
4. Don't touch my money
5. Grazy little mama
6. Just wait honey
7. Panic in the henhouse
8. Alabama wild cat
B)
1. Let's roll
2. Don't cry Lucille
3. All alone on the road
4. Brown eyed woman
5. Reptile woman
6. Ramblin' n' gamblin
7. Hey Driver
8. Kentucky Rose
"Väinämöinen" arvosteli Suosikissa yhtyeen toisen LP:n syyskuussa 1980:
"Kyllä minä uskon, että turkulainen Buck Jones & his Rhythm Riders on kova sana Suomen rock-maailmassa. Jo nyt kaupungilla näkyy nahkatakkeja, joiden selkään on maalattu tuon bändin nimi. Buck Jonesin toinen LP-levy Explosive Rockabilly peittoaa selvästi yhtyeen esikoisen, jota ei myytykään kuin pari sataa kappaletta. Bändi osaa soittaa, ja on kunnoitettavaa, että se pyrkii pitämään musiikkinsa mahdollisimman lähellä sitä alkuperäistä rockabilly. Tämä on todella 50-luvun rockabillya, ei 80-luvun haparointia. Tietenkin näillä rytmikkäillä ratsastajilla on vielä paljon opittavaa, mutta alku on omalla tavallaan loistava. Explosive rockabilly-kiekko pitää sisällään kuusitoista sävelmää, ja koko homma alkaa tietenkin singlenä julkaistulla Rockabilly Feverilla. Kyseinen biisi edustaa muuten sitä matalinta tasoa Buck Jonesin tuotannossa, sillä tältä LP-levyltä löytyy mielekkäämpiä toteutuksia. Olen valmis povaamaan tästä levystä aikamoista myyntimenestystä, ja Buck Jonesin bändi nousee varmasti pian aikaansa seuraavien tyttölasten mieleen. Mikäs siinä. Toivottavasti yhtye saa sentään seuraavaan levyynsä paremman kannen kuin tähän Räjähtävään Rockabillyyn."
(Suosikki, Väinämöinen 9/80)
Seppo Elonen pettyy pahoin Jonesin kakkoslevyyn, BN 4/80:
"Maan tämän hetken ykkösyhtye rockabillyn alalla on saanut markkinoille toisen LP-levynsä. Turkulaispoikien ensimmäistä levyä oli puutteistaan ja amatöörimäisyydestään huolimatta helppo pitää lupavana esikoislevynä. Tämän uutuuden arvioiminen onkin jo visaisempi ongelma. Kysymys kun aina on siitä, millä mitalla tällaisia levyjä pitää arvostella. Pitääkö niitä verrata esim. englantilaisten tai USA:laisten artistien uusiin rockabillylevyihin, jolloin arvio on väistämättä varsin pessimistinen. Vai pitääkö arvosteluasteikko soveltaa se tosiseikka huomioiden, että muusikot ovat nuoria kaverita, jotka ovat perehtyneet tämän tyyppiseen musiikkiin vasta parisen vuotta ja tekevät musiikkiiaan maassa, jossa ei ole alan traditiota. Tällöin he ovat toivottamassa asemassa suhteessa ulkomaisiin yhtyeisiin, joiden muusikot ovat 30-40-vuotiaita ja soittaneet musiikkiaan 15-20 vuotta. Tällöin jokaista suomalaista alan levyä voi "olosuhteet huomioiden" pitää hyvänä tai ainakin lupaavana."Suomalaisesta" näkökulmasta olisin valmis pitämään tätäkin levyä lupaavana. Tietysti voidaan sanoa niinkin, että kahta lupaavaa levyä ei voida tehdä peräkkäin, toinen on pettymys, jos se ei ole muuta kuin lupaava. Niin voi olla, mutta toisaalta kuinka paljon tällainen yhtye voi kehittyä vuodessa (olosuhteet huomioiden)? "Yleisiä" arvosteluperusteia soveltaen tätä levyä ei parhaalla tahdollakaan voi pitää hyvänä. Jonkinlaista kehitystä yhtyeen kohdalla on kuunneltavissa, lähinnä yhtyesoittoon on tullut tiettyä painoa ja varmuutta, mutta siinä lähes ainoa posiitivinen puoli onkin. Huomautettavaa sitä vastoin levystä löytyy runsaasti. Yhtyeen ykkösvokalisti Buck Jone on teennäinen ja pelkkiä maneereja viljelevä ja hänellä on melko kehno lauluääni. Lisäksi hän ääntää englantia aivan hirvittävästi. Soolokitaristina hän ei valitettavasti ole yhtään sen parempi. Hän on säveltänyt levyn kaikki kappaleet ja neljää lukuunottamatta kaikki ovat kuin samasta putkesta, jokseenkin mitäänsanomattomia sävellyksiä vailla minkäänlaista persoonallisia tai korvaantarttuvia ominaisuuksia. Neljä poikkeavaa ja mainitsemisen arvoista kappaletta ovat B2, 3, 7, 8. B3 on puhdas country-kappale ja sen pääansio on siinä, että se erottuu muusta materiaalista. B7 on kepeydellään muista erottuva vauhtipala. Sen ansio perustuvat lähinnä siihen, että se on pääpiirteiltään Elviksen "Mystery Train". B8 puolestaan on rohkea kokeilu, valssi, joka kuitenkin pilataan väärällä toteutuksella. Raskas sähkökitarasäestys ei ollenkaan sovi tähän yhteyteen. Jäljelle jää B2, joka lienee levyn paras kappale, kaunis rockabillyballadi, jossa yhtyeen sointi on poikkeuksellisen kepeä ja sujuva.
Eräs levyn heikkous on siis mainittua neljää kappaletta lukuunottamatta aivan liian heikko kappalemateriaali. Tällaista tasapaksua hölkkärockabillya ei montaa kappaletta jaksa kuunnella. Ensimmäisellä kuuntelukerralla LP tuntuu vauhdikkaalta, mutta toistuvien kuuntelukertojen myötä materiaalin heikkous paljastuu armottomasti. Heikkoon kappalemateriaaliin liittyy ja sitä korostavat levyn omituiset soundit. Rummut kolisevat ja kilisevät aivan opinnassa, basso on kuin naapuristudiossa, kitaroissa on kova ja eloton sointu ja laulu hukkuu kaiken muun alle. Tiedän kyllä, että sointi vastaa pääosin tuottaja Kari Heimosen käsitystä siitä miltä rockabillyn pitää kuullostaa, mutta henkilökohtaisesti ja kaikella ystävyydellä olen kyllä sitä mieltä, että hän on parempi kauppamies kuin levytuottaja. Joka tapauksessa hän painanut lähtemättömän (ja ainoan) jäljen suomalaiseen rockabillyn historiaan ensin Teddy & the Tigersin ja nyt Buck Jonesin tuottajana. Uranuurtajalle pitää toki suoda oikeus virheisiinkin, mutta olisi toisaalta kiinnostavaa kuulla, mitä joku toinen saisi Buck Jonesista irti studiossa. Kenties ei tämänkään vertaa, koska niitä tarvittavia traditioita ei kertakaikkiaan ole. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Yhtyeessä on ainakin kaksi lahjakasta kaveria. Toine on rumpali Mercy, jonka työskentelyssä on tyyliä ja vivahteita (soundithan eivät ole hänen vikansa) ja toinen Kid Carroll, joka on yhtyeen basisti ja kakkoslaulaja. Hänellä on hyvä ääni ja onneksi hän laulaa levyn parhaat kappaleet. Hänen mandoliini ja viuluosuutensa ovat levyn parasta instrumentaalista antia. Varsinkin mendoliini tuo paikoitellen eloa levyn uuvuttavaan rockabillyantiin."
(Seppo Elonen, Blues News 4/80)