THE AVIATORS















7"

A) Rodeo daddy (Tuhkunen)
B) Jello Sal (Ingrom/Aviators)

Soittajat: Kyösti Lounasvuori (voc), Olli Ranttila (dr), Tuomas Heikkinen (g), Jali Tuhkunen (b)
Äänityspaikka ja aika: Huhtikuu -81, MSL-Studio, Ylöjärvi
Tuottaja: The Aviators
Äänittäjä: Mika Sundqvist

Kannet:
?

Listasijoitukset:
-

Poko Records 1981 - PIS 076


Soundi-lehden nimettömäksi jäänyt nokkela kynäniekka arvosteli yhtyeen esikoisen elokuussa 1981 seuraavasti:
 
"Nämä näpäkät rockabillypojat ovat kotoisin konfederaatin osasta, jonka murre on minulle outoa. Voivat olla myös entisistä ns. pohjoisvaltioista, kuten Minnesotasta, jossa on paljon suomalaisia (heillä on kaikilla suomalaiset nimet!). Se selittäisi sen, että levy kuullostaa pikkuisen "epäaidolta" mutta tuo hauskasti mieleen 60-luvun suomalaisten kitarabändien instrumentaalisoundin ja yleensä suomalaisen kansanmusiikin reippaan lätkeen, sillä amerikansuomalaiset harrastavat yllättävän paljon kotomaansa musiikki ja kulttuuria.
Itse asiassa levy on niin hyvä, että se voisi olla Suomessa tehty, kuka tietää. Ehkä pojat ovat takaisin Suomeen muuttaneiden amerikansuomalaisten vesoja, mihin viittaisi se, että ykköspuolen mukaan on Jali-nimisen jäsenen isä ollut joskus rodeotaituri. Oli miten oli, levy on suhteellisen omaleimainen ja ennenkaikkea reipas ja menevä. Sen, että asialla ovat rockabilly-expertit, näkee jo kultivoidusta imagosta, erityisesti hiuslaitteista."
(Soundi 8/1981)

Back Beat lehden Pekka Koskivaara numerossa 3/81 arvioi debyyttiä lyhykäisesti:

"Rockabilly elää, mutta voiko se hyvin Aviatorsin kanssa? Ihan kiva 60-luvun alun pop-kappale Shadows-kitaroineen on "Rodeo Daddy". "Jello Sal" on B-puoli ja julkaisija (Poko PIS 076). Tänään on kesäkuun 28. 1981. Miksi täytyy elää jossain muussa ajassa?" (Back Beat 3/81)





 

7"
A) Only one thing (Tuhkunen)
B) Lover please (Swan)

Soittajat: Kyösti Lounasvuori (voc), Olli Ranttila (dr), Tuomas Heikkinen (g), Jali Tuhkunen (b)
Äänityspaikka ja aika: Lokakuu -81, MSL-Studio, Ylöjärvi
Tuottaja: 
The Aviators
Äänittäjä: Mika Sundqvist
Kannet: ?
Listasijoitukset:
-

Poko Records 1981 - PIS 087


Soundilehden arvostelija Asko Alanen arvosteli Aviators-singlen huhtikuussa 1982:

"Jyväskyläläisbändin toinen single ei yllättäen olekkaan silkkaa rockabillyä, vaan jonkinmoista beat-iskelmää. Omatekoisen Only One Thingin kaltaista tehtiin Suomessa 60-luvun alun rautalankakuumeen lomassa. Billy Swanin Lover Pleasen Aviators heittää lauluversiona ja nyt rockabillyyn sekoittuu aimo annos twistiä." (Soundi 4/82, Asko Alanen)



LP-LEVY:

  

The Song of the Stolen Roses


Soittajat: Kyösti Lounasvuori (voc), Olli Ranttila (dr), Tuomas Heikkinen (g), Jali Tuhkunen (b)
Äänityspaikka ja aika: 28.-30.5 1982, MSL-Studio,  Ylöjärvi
Tuottaja: Aviators
Äänittäjä: Mika Sundqvist

Kannet: Ranttila / Seriline
Listasijoitukset: -

Poko Records 1982 - Formula 1  
 
A)
1. Rambler  (Tuhkunen-Ranttila/Lounasvuori)
2. Little boy blue (Calloway)
3. The song of the stolen roses (Ranttila-Tuhkunen)
4. Think it over (Holley-Petty/Allison)
B)
1. After tonight (Heikkinen/Ranttila-Lounasvuori)
2. My little love (Tuhkunen/Lounasvuori-Heikkinen)
3. Flip out (Brown)
4. Gonna play this boogie (Lounasvuori-Heikkinen)



Aviators
Boppin Pete and his Texas Rangers /Trio
Buck Jones (soolo)
Buck Jones & Teddy Guitar
Buck Jones & His Rhythm Riders / Lonestar Cowboys
Buddy Rider "n' Black Bisons / Black Bisons
Capitols
Candy Kids
Reginald C Castaway
Cool Cats
Cruisers
Danny & the Thunders
Dave Haapa & the Jets
Deke Devilson
Ducktails
Falcons
Frankie & the Lovers
Freddie Falcon
Generals
Golden Rocket
Hillybilly Cats + Luigi
Jamrock Band
Johnny & the Dodgers / New Dodgers
Johnny Savage & the Riders
Kitty Lee
Kokoelmalevyt
Lonestars
Mystery Train
Red Hot
Rock-A-Teds
Rock-Ola
Roxy / Roxy featuring Eddie
Thunderbird / Eddie & Roxy

Slippers
Steelers
Dave Taylor
Teddy & the Tigers
Teenangels
Tex & the Dixie Rebels
Tommy & the Teenagers